Näin jälkikäteen taas kerron. Juuri ennen vaavikan syntymää etsiskelin pieniä vaatteita ja älysin ettei vaatteille ole paikkaa. Meillä on se sama ongelma kuin monissa muissakin useamman henkilön talouksissa, ei ole riittävästi kaappitilaa. En juurikaan pidä uusien kalusteiden ostamisesta (tarkoitan aivan uusia) ja kirppareita ei enää auttanut lähteä kiertelemään varsin vatsakkaana, ajattelin kyhätä jotain kokoon itse ja jo olemassa olevista tarvikkeista. Taas Katrin kankaat tulivat apuun! Samasta kankaasta kuin sängynpeitto, on myös tämä. (Siksipä peitteeseen ei tahtonut kangas riittääkään.) Miekkonen toi töistä jonkun vanhan mainoskyltin josta leikkelin välipohjat. Pohjat saa myös irti takaa jos on vaikka pesuun tarvetta. Sijoituspaikaksi tuli meidän tankokaappimme ja kuten kuvasta näkyy, kahdella nauhalla se siellä roikkuu.  

1246906705_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kylläpä olikin kätevä tämä tuotos. Ja säästettiinhän tässä taas kympin pintaan. Sattui nimittäin jossain kaupassa silmiin vastaava lokerikko ja voisinpa väittää tämän olevan laadukkaampi. Tulinpa taas siihen tulokseen, että itse saa tehtyä lähes kaiken tarvittavan (jos vain aika ja viitsimys riittäisi).

1246906797_img-d41d8cd98f00b204e9800998e